Latteäiti
Kuukausi: joulukuu 2019

Pyhä ja Jeesuksen epänormatiivinen perhe

– Kristinusko on mun lemppari uskonto! Einesmakaronilaatikko oli vähällä mennä väärään kurkkuun. Vai niin, sanoin tavoitellen neutraalia äänenpainoa. Lapseni oli ruokaansa kiinnostuneempi aikaisemmin päivällä kirpputorila valitsemastaan talvitalismaanista, jonka kuva-aiheena oli Jeesus-lapsi seimineen. Minussa vanha ateisti, jonka jo luulin kadonneen, nosti päätään. Halusin kasvattaa lapseni arvostamaan erilaisia uskontoja ja tapoja ajatella ja olla maailmassa, mutta että […]

Vaikeita tunteita ja erilaisia perheitä – kolme kirjalahjavinkkiä lapsille

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää lukevansa hyvää lastenkirjaa? Sen, kun osaa jo kirjan lähes tulkoon ulkoa, mutta siihen tarttuminen on silti edelleen mieluisaa niin lapselle kuin aikuisellekin. Lastenkirjallisuus ja erityisesti lyhyehkö kuvakirja on vaikea laji. Toisaalta on helppo kirjoittaa tarinoita vailla suurempia ajatuksia tai teemaa, toisaalta kirjoja, joissa kyllä käsitellään ansiokkaasti tiettyä teemaa tai aihetta, […]

On vain lapsia

Laki edellyttää Suomen valtiota suojelemaan al-Holin vankileirillä olevia suomalaisia lapsia sekä heidän vanhempiaan, mikäli se on lasten edun mukaista. Lapset ovat pääosin alle kouluikäisiä eikä leiri ole oikea paikka arvioida sitä, onko lasten etu olla yhdessä äitiensä kanssa. Lapset on tuotava Suomeen ja heidän mukanaan äidit. Rikoksiin syyllistyneet aikuiset on tuomittava, ja täällä viranomaisten tehtävä […]

Keiden totuuksia taide kertoo? – taiteesta ja tekijyydestä

”Olin lapsena kouluun mennessäni vasenkätinen, mutta maailma on tehty oikeakätisille, sanoi opettaja.” Kävin katsomassa Koko-teatterissa Porttiteatterin Koulutie-näytelmän. Sitä kuvataan dokumentaariseksi esitykseksi koulumuistoista. Porttiteatteri on ammattilaisvetoinen vankilastavapautuvien teatteri. Muistot ovat näyttelijöiden, joiden katsojina tiedämme joutuneen myöhemmin vankilaan. Näissä muistoissa koulu näyttäytyy kylmänä, jopa väkivaltaisena paikkana, jossa oppimistuloksiin, sosio-ekonomiseen taustaan ja muihin eroihin liittyvät hierarkkiat muovautuvat sekä […]

Siirry sivun alkuun