Latteäiti
Kirjallisuus

Tove Janssonin vähäeläistä lämpöä

“Illalla Mari kertoi Jonnalle asioita, jotka Jonna oli kuullut jo kauan sitten mutta jotka juuri nyt tuntuivat jälleen tärkeiltä.” Tove Janssonin Reilua peliä kertoo taitelijapariskunnasta, Jonnasta ja Marista, jotka ovat seitsämissäkymmenissä ja asuvat saman kerrostalon eri asunnoissa. Päivät he työskentelevät, iltaisin katsovat elokuvan, jonka Jonna huolellisesti nauhoittaa VHS-kasetille, kesät kuluvat saaristossa. Kuvaus on arkista, tapahtumat […]

Toni Morrison: Rakkaus

”Jos sellaiset lapset löytävät toisensa ennen kuin tietävät sukupuolensa tai kumpi heistä on nälissään, kumpi hyvin syötetty, ennen kuin he erottavat värin värittömyydestä, sukulaisen ventovieraasta, silloin he ovat löytäneet sekoituksen antautumista ja kapinaa, jota ilman he eivät enää voi elää.” Nolottaa kertoa, että tartuin viikko sitten ensimmäiseen Toni Morrisonin (1931-2019) kirjaan ikinä. Olen aikonut pitkään […]

Vaikeita tunteita ja erilaisia perheitä – kolme kirjalahjavinkkiä lapsille

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää lukevansa hyvää lastenkirjaa? Sen, kun osaa jo kirjan lähes tulkoon ulkoa, mutta siihen tarttuminen on silti edelleen mieluisaa niin lapselle kuin aikuisellekin. Lastenkirjallisuus ja erityisesti lyhyehkö kuvakirja on vaikea laji. Toisaalta on helppo kirjoittaa tarinoita vailla suurempia ajatuksia tai teemaa, toisaalta kirjoja, joissa kyllä käsitellään ansiokkaasti tiettyä teemaa tai aihetta, […]

Rakkaus – tuntemista vai tekemistä?

Otsikon kysymyksen esittää kirjailija ja feministi bell hooks kirjassaan Rakkaus muuttaa kaiken (All About Love, New Visions 2000). Olemme – minä olen – tottunut ajattelemaan, että rakkaus on ennen kaikkea tunne. Rakastaminen on tuntemista. Kirjasta opin, että tämä ei ole ainoa tai edes välttämättä kovin hyvä tapa määritellä rakkautta. Olin hämmentynyt, enhän ole juurikaan elämässäni […]

Siirry sivun alkuun