Katri Kiukas
Kohtu on kaunein sana – esseeteos ilmestynyt

Kohtu on kaunein sana – Esseitä hoivasta, kumouksesta ja elämästä äitinä -esseeteos on ilmestynyt.


Millainen olisi yhteiskunta, joka olisi järjestetty hoivan syklien mukaan? Esseeteoksessa syvennytään hoivaan ja äitiyteen feministisinä kysymyksinä sekä omakohtaisesti että yhteiskunnallisten ajattelijoiden kanssa keskustellen. Samalla arkinen uurastus ja kehollisuus ovat jatkuvasti läsnä. Kirja on ympäristökriisin aikaisessa maailmassa yli lajirajojen laajeneva puheenvuoro hoivan, välittämisen ja rakkauden puolesta.

”Ensimmäisenä vauvavuotenani haaveilin kahdesta asiasta:
unesta ja vallankumouksesta.”

”Hoivan radikaalius on siinä, että se asettaa toisista välittämisen uusliberaalin pärjäämisen ja mukana roikkumisen edelle.”


Katri Kiukas (s. 1985) on opetuksen ja journalismin aloilla työskentelevä valtiotieteiden maisteri ja kahden lapsen äiti
Itä-Helsingistä. Vuosina 2015–2019 Kiukas piti yhteiskunnallista
Latteäiti-perheblogia (nimellä Katri Immonen). Kohtu on kaunein sana on Kiukkaan esikoiskirja. Kirjan kustantaa Kulttuurivihkot.

Kirjan voi ostaa Rosebud CityCenteristä (Asematunnelitaso, Kaivokatu 8 A, Helsinki). Lisäksi kirja on tilattavissa seuraavista verkkokaupoista:

Kulttuurivihkojen verkkokauppa (sekä fyysinen että e-kirja)

Suomalainen kirjakauppa

Booky.fi

Adlibris.fi

Kohtu on kaunein sana – esseeteos ilmestynyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun