Katri Kiukas
äitiys

Kohtu on kaunein sana – esseeteos ilmestyy

Kohtu on kaunein sana – Esseitä hoivasta, kumouksesta ja elämästä äitinä -esseeteos ilmestyy huhti-toukuun taitteessa. Millainen olisi yhteiskunta, joka olisi järjestetty hoivan syklien mukaan? Esseeteoksessa syvennytään hoivaan ja äitiyteen feministisinä kysymyksinä sekä omakohtaisesti että yhteiskunnallisten ajattelijoiden kanssa keskustellen. Samalla arkinen uurastus ja kehollisuus ovat jatkuvasti läsnä. Kirja on ympäristökriisin aikaisessa maailmassa yli lajirajojen laajeneva puheenvuoro […]

Siivotaan vähemmän – häpeämättä

Kun tulin äidiksi, yhtäkkiä siivoaminen lakkasi olemasta oma asia. Naissukupolvien ketju katsoi minuun ja kertoi, että kodin siisteys oli yksi niistä mittareista, joilla onnistumistani äitinä arvioitiin. Samaan aikaan vauvan kanssa siivoamiseen oli entistä vähemmän aikaa ja sotkua syntyi jatkuvasti enemmän.

Latteäti lukee ja kirjoittaa – tervetuloa!

Uusi blogini on nimeltään Latteäiti lukee ja kirjoittaa, siksi että minussa on herännyt halu jakaa lukukokemuksiani sekä lasten että aikuisten kirjallisuudesta. Jatkossa tulen vanhojen aiheiden – äitiyden, vanhemmuuden, hoivan ja synnyttämisen – lisäksi kirjoittamaan täällä myös kirjoista ja lukemisesta.

Siirry sivun alkuun