Katri Immonen
Toni Morrison: Rakkaus

”Jos sellaiset lapset löytävät toisensa ennen kuin tietävät sukupuolensa tai kumpi heistä on nälissään, kumpi hyvin syötetty, ennen kuin he erottavat värin värittömyydestä, sukulaisen ventovieraasta, silloin he ovat löytäneet sekoituksen antautumista ja kapinaa, jota ilman he eivät enää voi elää.”

Nolottaa kertoa, että tartuin viikko sitten ensimmäiseen Toni Morrisonin (1931-2019) kirjaan ikinä. Olen aikonut pitkään lukea Sinisimmät silmät, mutta olen säikkynyt sen rankkuutta niissä hetkissä, kun olen ollut lähellä siihen tarttumista. Jouluna nappasin vanhempieni kirjahyllystä sen ja vuonna 2003 ilmestyneen Rakkauden. Ja päätin aloittaa Rakkaudesta, jonka ajattelin olevan Morrisonin viimeisimpiä kirjoja. Paljastui, ettei se ole, vaan sen julkaisuhetkellä yli seitsemänkymmenvuotias Morrison julkaisi sen jälkeen vielä kolme romaania ja kaksi tietokirjaa. Huh, mikä kirjailija!

Ja huh, mikä kirja. Sellainen kirja, joka on jättää jäljen, mutta josta silti – tai juuri siksi – on vaikea sanoa, mistä siinä oli kyse, mikä minuun vaikutti. Yritän silti, vaikka oikeastaan kaikki sanottava on tässä: lue tämä kirja.

Toni Morrisonin maailmassa luokka, sukupuoli ja rotu tuottavat hierarkkioita, väkivaltaa ja köyhyyttä. Rakkaus kuvaa pientä eteläistä kaupunkia Yhdysvalloissa useassa sukupolvessa. Muistoissa eriarvoisuus on syvää, mutta nykyhetkessä asiat tuskin ovat juuri paremmin, ainakaan köyhien mustien naisten osalta. Ei kirjan maailma kuitenkaan toivoton tai läpensä synkkä ole, lopussa siintää valoa, toivoa on lapsissa ja nuorissa ja rakkaudessa, joka voi ylittää rajoja. Jokainen henkilö on ihminen, ties kuinka epätoivoinen ja epämiellyttävä tavoiltaan.

Morrisonin maailma ja hahmot pakenevat yksinkertaisia selityksiä, mutta ovat sitäkin vaikuttavampia. Morrison on armoitettu tarinankertoja ja minä rakastan tarinoita. Juuri tällaisia tarinoita, joissa tärkeät teemat kietoutuvat tarinan kuvioihin alleviivaamatta ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia herättäen. Tarinoita, joiden muoto ja ilmaisu on tinkitämätöntä ja kaunis.

Hain tänään kirjaston varaushyllystä viime vuonna suomeksi ilmestyneen Michael Pollanin Toisen luonnon, kirjan puutarhanhoidosta, ihmisestä ja luonnosta sekä Elvi Sinervon Runo Söörnäisistä novellikokoelman vuodelta 1937. Luulen, että niiden jälkeen on Sinisimpien silmien vuoro.

Toni Morrison: Rakkaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun